Otteluraportti: CowBowl - Otteluisäntien hallintaa

15.7.2019

CowBowl 2019

13.7.2019 Kuusankoski Cowboysin kotipyhätössä Voikkaan pallokentällä järjestettiin seuran historian ensimmäinen kotiturnaus, kun kolmosdivisioonan itäisen lohkon joukkueet ottivat mittaa toisistaan CowBowl-turnauksen yhteydessä. Lehmipoikien kiito voittoputkessa jatkuu edelleen, sillä lopputulema oli sama kuin muutaman viikon takaisessa turnauksessa. Kaksi ottelua, kaksi suvereenia voittoa sekä oman lohkon piikkipaikka puhtaalla pelillä antavat aihetta hymyyn seuran kannattajille.


Kuusankoski Cowboys - Joensuu Wolves 46-16 (30-8)

Päivän ensimmäinen ottelu oli heti kärkikamppailu, kun lohkon kärkisijaa pitänyt kotijoukkue sai vastaansa lohkokakkosen Joensuu Wolvesin. Joukkueet kohtasivat Lappeenrannan turnauksessa, minkä Cowboys vei nimiinsä. Joensuu kuitenkin osoitti ottelussa vaarallisuutensa etenemällä aika ajoin vahvasti hyökkäyksellään, joten pisteet tästä matsista ei irtoaisi helpolla kummallekaan joukkueelle.

Cowboys voitti kolikonheiton ja pelinrakentaja #1 Jukka Lautamatti johdatti yhden kolmosdivisioonan tehokkaimmista hyökkäyksistä kentälle runsaslukuisen kotiyleisön eteen. Cowboys aloitti tehokkaalla juoksuhyökkäyksellään, kun pelinrakentaja Lautamatti piti option pelissä pallon itsellään ja juoksi linjan oikealta puolelta 30 jaardia heti kättelyssä. Keskushyökkääjä #13 Elias Vanhalakka runnoi myös väkevästi uusia yrityksiä linjan keskeltä. Hyökkäysvuoro päättyi Lautamatin kiertäessä itse vasemmalta puolelta aina maalialueelle asti. Lisäpisteyrityksen nappasi kiinni onnistuneesti Vanhalakka, joten ottelu oli tilanteessa 8-0.

Hurmioituneen kotiyleisön edessä debyyttinsä pääsi tekemään seuraavaksi Cowboysin puolustus, kun Wolves aloitti oman hyökkäysvuoronsa. Joensuun pelinrakentaja #19 Jesse Palviainen näytti heti oman nopeutensa, kun read option-pelissä piti pallon itsellään ja juoksi uudet yritykset joukkueelleen. Heti seuraavaksi pelin viivytysrangaistus vei hyökkäystä viitisen jaardia taaksepäin ja puolustus ei ensimmäisen juoksun jälkeen antanut Joensuulle juuri mitään. Vahvan puolustusdraivin keskeytti harmillisesti puolustuksen väärä muodostelma, jonka ansiosta Wolves sai uudet yritykset. Viimeistään tässä vaiheessa Cowboys puolustus heräsi peliin, kun ensin kulmapuolustaja #8 Daniel Kivi oli lähellä syötönkatkoa ja heti perään tukimies #22 Jere Virtanen oli tarkkana oman puolen kierroista ja Joensuu oli pakotettu luopumaan pallosta.

Cowboys hyökkäykselle tuli harvinainen ”kolme yritystä ja ulos”-hyökkäysvuoro, kun pelinrakentajan ja laitahyökkääjien väliset ajatukset eivät aivan kohdanneet. Cowboys joutui luopumaan pallosta ja puolustus palasi takaisin kentälle.

Joensuu jatkoi read option-peliä pelinrakentaja Palviaisen ja keskushyökkääjä #90 Niilo Immosen kanssa. Molemmat vuoron perään rankaisivat lehmipoikien puolustusta kiertopeleillä, ja Wolves eteni jo hyvän matkaa Cowboysin puolustusalueelle. Hyökkäysvuoro päättyi kuuden pisteen arvoiseen suoritukseen, kun Palviainen löysi heitollaan laitahyökkääjä #82 Markus Pesosen, joka suoritti komean kiinnioton maalialueella. Lisäpisteen juoksi Immonen, joten tilanne tasan 8-8.

Kuusankosken hyökkäys tuli paikalle sisuuntuneena ja näyttämään edellisen vuoron olleen vain kertaluontoinen lapsus.

Kuva: Janne Virtanen

Kuvioita selkeästi synkronoitiin sivurajalla, kun Lautamatti löysi heti laitahyökkääjä #14 Leevi Åhlströmin screen-pelillä, mistä edettiin lähes uusiin yrityksiin asti. Heti perään Ählström juoksi lyhyen sisäänkuvion, nappasi pallon varmasti haltuun ja karkasi susilauman puolustukselta aina maaliin asti. Lisäpisteen Lautamatti juoksi onnistuneesti eli tilanne 16-8.

Wolves hyökkäys tuli vastaamaan tuleen tulella. Ensimmäisessä pelissä Palviainen juoksikin jälleen hyvin kiertopelillä 15 jaardia ja nostatti susilauman itsevarmuutta. Siksi se epäilemättä viilsi Joensuun joukkueen ydintä kipeästi, kun juuri noussut itsevarmuus lyötiin moukarilla murskaksi Kuusankosken puolustuksen toimesta heti seuraavassa pelissä. Palviainen tavoitteli laitahyökkääjänsä keskeltä kenttää, mutta paikalla oli myös Kivi, joka katkaisi heittoyrityksen komealla syötönkatkollaan. Pallon hallinta siis nopeasti takaisin Kuusankoskelle ja Lautamatti orkestereineen ilmestyvät enemmän kuin mielellään lyömään Panteran tahtia kentälle.

Hyökkäys palasi hyökkäämään maata pitkin, kun ensin Vanhalakka halkaisee Wolvesin puolustuksen keskeltä juosten 20 jaardia ja hyökkäykseen tuuraamaan ilmestynyt ”Valkealan Jäyhä” #15 Tatu Niemi rynnii heti perässä keskeltä jaardeja Cowboysin hyväksi. Juoksujen jälkeen pallo ilmaan ja tulikuuma Åhlström nappaa pallon ja pujottelee jo toisen kerran maalialueelle. Lautamatin lisäpistejuoksulla tilanteeksi 24-8.

Huojuva Wolves aloitti oman hyökkäysvuoronsa ja kaipasi kipeästi pisteitä kahden nopean takaiskun jälkeen. Cowboys puolustus tarjoili Wolvesille huonoja uutisia, sillä myös isäntäjoukkueessa palaset alkoivat loksahtelemaan kohdilleen. Ensin Virtanen tukki kierron oikealta puolelta ja taklasi komeasti pelinrakentaja Palviaisen linjan taakse ja heti seuraavassa pelissä Niemi vieraili Palviaisen heittotontilla ja säkitti Joensuun pelinrakentajan kauas linjan taakse. Wolves päätti luopua pallosta, joten Kuusankosken hyökkäys jälleen kentälle.

Tämä hyökkäysvuoro kesti tasan yhden yrityksen, kun laitahyökkääjä Åhlström voitti oman miehensä heti linjassa, Lautamatti toimitti pallon laitaan ja Åhlström juoksi jo kolmannen maalinsa. Lisäpisteyrityksen epäonnistuttua tilanteeksi 30-8.

Susilauma lähti vielä jahtaamaan tarvittavia pisteitä ennen puoliaikaa, mutta aika loppui kesken, joten puoliajalle siirryttiin tilanteessa 30-8.


Toisen puoliajan Joensuu toivoi oman kirinsä alkavan omalla hyökkäysvuorollaan, mutta Kuusankosken puolustus tuli puoliajalta ilmoittamaan kenen kotikenttä Voikkaan legendaarinen pallokenttä on. Kolme yritystä ja Joensuu pakotettiin luopumaan pallosta.

Kuva: Janne Virtanen

Cowboys hyökkäys puhkui täynnä tarmoa valmiina lopettamaan Joensuun pyristelyt lopullisesti. Lopullinen isku näyttikin tulevan heti vuoron alussa, kun sambamaisin askelin Lautamatti karkasi Wolvesin puolustukselta päätyyn asti. Valitettava selkäänblokkaus-rangaistus kuitenkin mitätöi maalin, mutta juoksu riitti silti uusiin yrityksiin. Hyvin rullanneelle lehmipoikien hyökkäykselle tuli pieni miinus, kun option pelissä pallo syötettiin keskushyökkäjälle, joka ei saanut palloa varmistettua itselleen vaan rähmäsi sen ja Joensuu peitti pallon. Näin Joensuu sai vielä mahdollisuuden kiivetä taistelemaan ottelun voitosta.

Wolves hyökkäys piristyi odottamattomasta vuorostaan ja pääsikin etenemään ensin laitahyökkääjä Pesosen kiinniotolla ja keskushyökkääjä Immosen juoksulla uusiin yrityksiin. 

Palviainen yritti jatkaa hyvin alkanutta vuoroa omalla juoksullaan keskeltä kenttää, mutta taklauksen yhteydessä menetti pallon ja puolustuksen linjamies #45 Jesperi Taina lopulta peitti pallon. Pallo siis jälleen kerran Cowboys hyökkäykselle, joka seuraavaksi järjestikin pitkän ja erittäin vakuuttavan hyökkäysvuoron.

Ensin palloa toimitettiin lyhyisiin kuvioihin laitahyökkääjä Ählströmille ja #12 Joona Taarille, millä edettiin tehokkaasti. Juoksua sotkettiin sopivasti mukaan ja Niemi täytti ruutunsa hyvin edeten mukavasti pallon kanssa. Komea hyökkäysvuoro päättyi syvään heittoon keskelle kenttää, josta pallon nappasi takuuvarmasti kiinni laitahyökkääjä #86 Juuso Metsola karistaen puolustajat kannoiltaan ja vieden pelivälineen maaliin asti. Lautamatti viimeisteli lisäpisteen ja tilanteeksi 38-8.

Viimeisillä hetkillä molemmat joukkueet vielä kunnostautuivat maalin teolla. Joensuun pelinrakentaja Palviainen juoksi itse maalin ja vastaavasti kollega Lautamatti Cowboysin puolella juoksi vielä yhden maalin. Lopputulemasta ei tosin enää tässä vaiheessa ollut epäilystä vaan Kuusankoski Cowboys voitti historian ensimmäisen kotiottelunsa lopulta selkeästi lukemin 46-16.


Puolustuksen valmentaja Mikko Vainion kommentit ottelusta:

"Alussa puolustuksen puolella näkyi kotiyleisön edessä pelaaminen. Jätkiä jännitti ja lataus oli mennyt ehkä hieman yli. Vastustaja sai paljon pelejä kierroilla ja kesti hetken ennen kuin saatiin vastuut kuntoon. Viimeisessä vuorossa näkyi jo selkeä etumatka ja turhaan hieman höllättiin. Hieno tasonnosto jälleen kesken pelin ja hyviä suorituksia jätkiltä."

Kuusankoski Cowboys – Kiuruvesi Milky City Farmers 62-14 (32-6)

Päivän toiseen kotijoukkueen otteluun asettui vastaan Kiuruveden jefuylpeys Milky City Farmers. Farmers oli ennalta tuntematon vastustaja, mutta edellisessä turnauksessa ottelun nähneenä voitiin odottaa kovaa ja loppuun asti pelaavaa joukkuetta. Pienellä rosterilla, mutta sitäkin suuremmalla sydämellä pelaava vierasjoukkue pakotti lehmipojat ansaitsemaan jokaisen jaardin.

Jälleen ilahduttavan runsasväkisen yleisön edessä Farmers aloitti omalla hyökkäysvuorollaan. Farmers aloittikin ennakkoluulottomasti hyökkäysvuoron testaamalla Kuusankosken takakenttää pitkillä heitoilla, mutta heittopuolustusosasto #43 Ville Kostiaisen johdolla ei ollut yllätettävissä. 

Kuva: Janne Virtanen

Farmers kokeili myös juoksuhyökkäystä keskushyökkääjän ja pelinrakentajan johdolla, mutta Taina ja tukimies #44 Teemu Komarov löivät niitin vastustajan hyökkäysvuorolle varmoilla taklauksillaan aloituslinjan takana.

Cowboys hyökkäyksen esitys oli tähän mennessä ollut tehokasta eikä muutaman tunnin tauko vaikuttanut millään tavoin vireeseen. Åhlströmin hyvillä kiinniotoilla ja Niemen juoksuilla hyökkäys marssi vääjäämättömästi maalia kohti. Viimeisen silauksen teki kapellimestari Lautamatti itse ja juoksi linjan oikeasta päästä maalialueelle asti. Lautamatti vielä viimeisteli lisäpisteen eli tilanne 8-0 kotijoukkueelle.

Farmersin seuraava hyökkäysvuoro ehti edistyä kolmen yrityksen verran, kunnes pallo rähmättiin ja koko päivän vahvasti linjassa rähjännyt Taina peitti pallon ja siirsi hyökkäysvuoron takaisin lehmipojille. Kuusankosken hyökkäys ei kuitenkaan ehtinyt kentällä kauaa vanheta, sillä jo edellisessä ottelussa dominoinut Åhlström-Lautamatti-duo toimi jälleen ja lopputuloksena maali heti ensimmäisessä hyökkäysvuoron pelissä. Metsola kiersi lisäpisteet onnistuneesti ja tilanne yhtäkkiä 16-0.

Seuraava Farmers hyökkäysvuoro ei taaskaan ehtinyt kerryttämään hirveästi videomateriaalia tutkittavaksi. Pelinrakentaja tavoitteli laitahyökkääjäänsä syvältä vasemmalla puolella, mutta paikalle oli myös hiipinyt Cowboys puolustaja #26 Teemu Tuovi, joka teki komean syötönkatkon. Tuovi pyrki kerryttämään joukkueelleen mahdollisimman monta lisäjaardia syötönkatkon jälkeen, mutta epäonnekseen rähmäsi pallon palautuksen aikana. Nimensä veroisest paikalla oli kuitenkin salamana joukkuetoveri #84 Joonas Salama ja peitti maassa olevan pallon. Pallonhallinta siis takaisin Kuusankoskelle.

Cowboys hyökkäys jatkoi Farmersin puolustuksen tuhoamista. Åhlström nappasi alkuun kiertopelillään mojovasti 40 jaardia. Niemi viimeisteli hyökkäysvuoron nopealla uloskuviollaan ja kopin jälkeen pakotti kissamaisilla liikkeillään puolustajat toinen toisensa jälkeen taklaamaan hänestä ohi. Niemi myös viimeisteli lisäpisteen, tilanne 24-0.

Kuva: Janne Virtanen

Farmers osoitti sisukkuutensa ja näytti seuraavalla hyökkäysvuorollaan päivän parasta suorittamista hyökkäyksessä. Pelinrakentajan omat QB sneak-juoksut keskeltä kenttää yllättivät Kuusankosken puolustuksen useamman kerran. Farmersin keskushyökkääjä tarjosi myös oivaa tulitukea kiertopeleillä vuoroin oikealta ja vasemmalta. Lehmipoikien hyökkäys kärsi myös rangaistuksistaan antaen Kiuruvedelle jaardeja. Vahvan juoksuvuoron päätteeksi Kiuruvesi sai palkinnon, kun pelinrakentaja juoksi Kiuruveden ottelun ensimmäiset pisteet. Lisäpisteyritys epäonnistui, joten tilanteeksi 24-6.

Hyökkäysvuoro palasi jälleen Kuusankoskelle tarkoituksena vain ja ainoastaan nokittaa Kiuruveden edellinen hyökkäysvuoro. Lautamatti kokeili ensin muutaman kerran heittoa syvälle, mutta pallot lensivät laitahyökkääjistä yli.

Lopulta tuulennopea Metsola kelasi poikkikentän kuviota, jonne Lautamatti toimitti pallon millintarkasti. Metsolaa ei näissä tilanteissa moni juosten kiinni saa vaan yleensä lopputulos, kuten tässäkin tapauksessa, on maali. Niemi rynni keskeltä lisäpisteet taululle. 

Puoliajalle lähdettiin lukemissa 32-6.


Toisella puoliajalla pelin kulku oli selkeä. Kuusankosken hyökkäys kävi viimeistelemässä omista vuoroistaan maalit ja puolustus kävi kerta toisensa jälkeen sabotoimassa Kiuruveden hyökkäyksen metkut. Kuusankosken maaleista toisella puoliajalla vastasivat Lautamatti peräti kolmesti ja Niemi kerran. Kuusankosken puolustuksessa syötönkatkot kävivät napsimassa Kostiainen sekä jo toistamiseen Teemu Tuovi. Kiuruveden viedessä pallon vielä kerran maaliin ottelu päättyy jälleen selkeään kotijoukkueen voittoon 62-14.


Päävalmentaja Mikko Lautamatin yhteenveto päivästä:

"Joukkue pelasi samalla tasolla kuin Lappeenrannassakin. Sen lisäksi nähtiin monia hyviä yksilösuorituksia, kun Åhlström painoi monta TD:tä ja Tuovi useamman syötönkatkon. Jukka (Lautamatti) nyt pelasikin omaa hyvää vahvaa peliään. Puolustus jatkoi hyviä otteitaan tuttuun tapaansa. Siellä päivän selkeät onnistujat olivat Ville Kostiainen (1 INT), Daniel Kivi (1 INT) ja läjän taklauksia keränneet Tatu Niemi ja Jere Virtanen. Joukkue kaiken kaikkiaan on loistavalla tasolla. Nyt hierotaan pikkujuttuja pois ja lähtään Joensuuhun jatkamaan voittoputkea."


Hallituksen jäsen ja tapahtumavastaava Ville Lassilan yhteenveto turnauksesta:

"Kokonaisuutena päivä oli erittäin onnistunut. Joukkue suoritti omalla hyvällä tasollaan ja W molemmista matseista on hyvä osoitus siitä. Turnausta olemme jo pidemmän aikaa suunnitelleet ja oli hienoa nähdä miten se realisoitui. Pyrkimys oli toteuttaa koko perheen tapahtuma ja mielestäni siinä onnistuttiin omien resurssien puitteissa. Otteluissa katsomo oli hetkellisesti lähes täynnä ja tunnelma katossa. Suurin kiitos kuuluukin tapahtumaan saapuneille katsojille. Kiitokset myös yhteistyökumppaneille ja vapaaehtoisille, ilman heitä koko turnausta ei olisi pystytty järjestämään."